Ei se oo niin justiinsa

Ei se ole, ei tässä blogissa. Rottalaukku on nappeja vaille valmis, joten mitä siitä, jos on vähän vinksallaan sinne sun tänne, kun ei priimaa tilattu niin saatiin sitä, mitä tilattiin. :D

Tietenkin tässä vaiheessa olin jo autuaasti unohtanut suunnitelleeni mitoiksi n. A4-koon, ja niinpä leikkelin iloisesti menemään, koska ei se ole oo niin justiinsa. Joskus muinaisuudessa laukun ommelleena muistin tiettyjä perussääntöjä, ja aloitin ompeluhomman vuorista, sen jälkeen kun olin taistellut jyrsimeen ensin koristereunat ja sen jälkeen hännäkkäään laukkuun kiinni.

Kankaat leikattuna.

Rottanen odottamassa kiinnitystä...

...ja kiinnitettynä etukappaleeseen

Ei se nyt ihan täydellisesti kiinnitetty ole, mutta ei se oo niin justiinsa. Tunnistaa sen rotaksi (joo joo, tunnistaa sen) ja sen verran haasteellinen malli tuo kyllä oli, että saatan taputella itseäni tästä tovin vielä selkään.

Takaosan pikkutasku neppareita vaille.

Läppä ei suinkaan ole vinossa, vaan taiteellisesti aseteltu. Eikä se oo niin justiinsa.

Miksi se koko sitten oli suht olennainen asia? Noh, vaikkapa siksi, että satuin hankkimaan tätä projektia varten 30 cm pitkän vetoketjun...

Olkahihna on juuri oikean mittainen, ja vuori näyttää erittäin kivalta, joten eiköhän tämä käyttöön tule. Ainakaan vastaavaa ei muilla ole. :D

Sisusta näyttää tältä...

...ja ulkopuoli tältä

Olalle vie!

Rotta laukkuun - pt. 1

Suuruudenhulluus on iloinen asia, eikö? Tekemällä oppii, joohan?

Projekti "Ellulle rottalaukku" muhi allekirjoittaneen pääkopassa aikansa, kunnes värit, malli ja muut vastaavat muotoutuivat ja niinpä tilasin kankaita, nappeja ja muita tarpeellisia juttuja. Ideana oli ommella suht järkevän kokoinen olkalaukku - pitkä hihna on erittäin näppärä mm. rottanäyttelyissä, kun tarvitsee molemmat kädet vapaiksi. Vaikka pienet ja sievät käsilaukut ihania ovatkin, ne eivät ole käytännöllisiä, ja niinpä vähän aikaa mittailtuani ja mietittyäni päädyin siihen, että öbaut A4-kokoinen väsky olisi hyvän kokoinen.

Kankaiksi mustaa puuvillaista canvasia sekä skottiruutuja pinkkinä, puuvillaa sekin.

Rottakuva netistä, printteri töihin ja sen jälkeen saksimista.

Ja piirtelyä kankaaseen, ja taas saksille töitä.

Vaikein osuus tässä on varmasti aplikointi, mutta hankittuani paremmat tarvikkeet sekä luettuani vinkkejä uskoisin selviytyväni tästä haasteesta.

Jatkoa seurannee...

Kissa sanoo MUU!

Tietty sanoo, koska se nukkuukin lehmäntyynyllä.

Työkaveri tilasi kissoilleen tyynyn, joten pääsin vähän ilahduttamaan muidenkin lemmikkejä vaihteeksi. :) Aadi ja Pippuri ovat kuulemma tykästyneet kovin tyynyynsä.

Wisp revisited

Valmishan se. Tai ainakin kastelua ja pingotusta, sekä nappeja, vaille valmis. Mutta, tuohon lankaan haluaisi upota. Jopa tuommoisena epämääräisenä myttynä se näyttää ihan kivalta, oikeastaan.

Wisp puikoilla

Ja sitten speksejä:

Malli: Cheryl Niamat, Wisp

Puikot: 5mm

Lanka: Mohair Fiori, 100g

Muut: Nappeja 5 tai 10, kevyitä

Jos jatkossa ilmaantuu enemmänkin pörröneuleisiin viittaavia posteja, se on osittain tämän ohjeen ja varsinkin langan syytä. Ohje on helppo, tekeytyy siinä sivussa, eikä vaadi kuin laskutaitoa, jotta tarvittava määrä rivejä tulee kasaan. Sopii aivan loisteliaasti aloittelevalle pitsineulojalle, koska valmista syntyy vauhdilla eikä minkään taulukon tuijottamista vaadita. Itse sain neulottua seitsemän rotanpoikasen mellastaessa neuleen sisässä sekä puikoissa, langoissa ja korvissani roikkuessa, joten suosittelen ehdottomasti, jos tähän asti on arkaillut pitsineuleiden kanssa.

Valmiina Wisp onkin sitten kaunis:

Kukkaiset napit (näiden löytäminen sitten tosiaan kesti...)

Napeiksi valitsin helmiäistä, kuten alkuperäisessä ohjeessakin, ja myös tuomaan vastapainoa maanläheiselle vihreälle. Tosin alkuperäiset napit eivät neuleeseen päätyneet, ja niinpä lopulta valmistuminen venyikin hyyyyvin pitkälle.

Väliaika, kahvia ja pullaa

Tyhjät kädet keksivät tuhmuuksia, vai miten se nyt meni? Joka tapauksessa, seuraavaa isompaa projektia ennen (eli lankoja odotellessa) piti väsätä jotain pientä. Tässä tapauksessa se pieni oli rottapipo.

Tein samalla kuviolla ystävälleni sukat joululahjaksi, ja jo niitä aloitellessa mielessä pyöri ajatus piposta. Joku saattaa tunnistaa kuvan Terry Pratchetin tuotannosta, ja itse kyseisen kirjailijan arvostavana lukijana ilahduin kovasti löytäessäni Ravelrystä tälle kaavion. Loisteliaan hauskat kirjat sekä rotat, mikäs sen parempaa.

Pipolle on myös oikeasti tarvetta, koska kuten arvata saattaa, itselleni en semmoista ole saanut neulottua, vaikka muille onkin mennyt ties kuinka ja monta viime kuukausien aikana.

Lankaa oli varastossa ennestään, joten ei kun vähän mittailemaan, laskemaan, ja sitten puikot käsiin ja menoksi.

Speksit:

Malli: Steph Conley: Death of Rats - Discworld
Puikot: 4mm
Lanka: Sublime Extra Fine Merino Wool DK, Jet Black #13 50g, Red Currant #17 25g

Pipo päässä pakkasella...

Lanka on nimensä mukaisesti aivan mielettömän jumalaisen ihanaa, yksi ehdottomista lemppareista. Tällä kertaa sain langat kuljetettua ilman turhia kiristelyjä, ja pipo istuu oikein mukavasti, ja on lämmin.

Mitähän sitten? Värit toisin päin ja lapaset samaa sarjaa?

Harjoitus tekee...

...hermoille hyvää. Rakas ystäväni ilmaisi, että olisi käyttöä pikku pussukalle, johon mahtuisivat passi, avaimet sekä puhelin, ja niinpä mietin tovin ja menin sitten penkomaan kankaita.

Hetken mittailtuani ja piirreltyäni siirryin leikkelemään vanhoja farkkujani. Koska tarkoituksena olisi tulevaisuudessa opetella aplikointia, päätin ottaa tämän harjoitustyöksi, ja leikkelin kivan sydämen kallokankaasta.

Kuten arvata saattaa, niin eihän se taas ihan putkeen mennyt. Voidaanko leikkiä, että noiden reunojen kuuluukin olla tuommoiset, juuhan?

Onpas kivan aaltoileva toi reuna...

Noh, koska pussukka joka tapauksessa päätyy kassin pohjalle, niin ei kai sen ihan priimaa tarvitse olla, eihän?

Ystäväni tosin sai uhkavaatimuksen käyttää pussukkaa, vaikka kuinka ruma tulisi, jos semmoisen kerran väsään.

Ensimmäiseksi räpellykseksi tätä lajia ikinä tuo kaiketi olisi ihan onnistunut, mutta paljon sietänee vielä harjoitella kumminkin, arvaan ma. Jos pussukan uusi omistaja edes tykkää, niin olen tyytyväinen.

Valmis! 

Oi ompelukone, sua kuinka vihaankaan...

...ja myös rakastan, silloin kun yhteistyömme sujuu. Rästihommien tekeminen on aina vähän kyseenalaista, kun takana on työputki ja aikainen herätys. No, valmista pitää joskus tulla, joten kaivelin joululomaa viettäneen Singerini pöydälle.

Ensin piti tietenkin kartoittaa, mitä kaikkea pitikään tehdä. Kankaita siis kasaan.

Kangaskaaos

Tehtyäni listan totesin, että tilauksessa on nyt yksi jättiriippu, kaksi noppaa sekä viisi tyynyä. Lisäksi halusin itselleni tyynyn ja lainamammalle läksiäislahjaksi ikioman riipun, joten valkkasin soveliaat kankaat ja nappasin viivaimen toiseen ja liidun toiseen käteen.

Oliko nää nyt ne Tiinan haluamat värit?

Kankaiden leikkaaminen ei ole mun lempipuuhaa, ja kankaasta riippuen se on suorastaan vittumaista hommaa. Onneksi investoin kunnollisiin kangassaksiin, joten nyt ei mene hermo ihan niin helposti, kun fleece on varsin haastava leikattava tavallisilla saksilla, ja sitä kuitenkin käytän todella paljon.

Kankaat leikattuna

Boksityynyihin käyttämäni loimusametti on niitä kankaita, joiden kanssa pinna kiristyy myös hyvin nopsaan. Tällä kertaa - liekö osansa kokemuksen opetuksilla - sen kanssa ei onneksi tuhraantunut tolkuttomia aikoja, ja pääsin aloittamaan ompeluhommat.

Ensin noppien kimppuun. Ystäväni tilasi kaksi noppaa, mitat n. 30 senttiä kanttiinsa. Toinen musta-valkoista ruutua, toinen palloilla. Aloitin ompelun ripustuslenkeistä. Tähän asti kaikki hyvin. Sitten päätin ommella lenkit valmiiksi kattopalaan odottamaan, ettei tarvitse säätää niin paljon katon kiinnitysvaiheessa.

Voi karvaiset kassit ja sheivaamattomat säkit. Ilmeisesti, vaikka kuinka monta kertaa olenkin noita lenkkejä ommellut, en sittenkään muista, miten päin ne taas tulikaan. Fleecen purkaminen, ah, ihanaa. 

Lopulta nopat valmistuivat, ja loppu menikin melkoisen paljon helpommin, koska perusriippumattoja nyt on sen verran jo ommeltuna, senkus antaa palaa vaan. Tyynyt tein viimeisinä, koska ne piti täyttää ja edelleen, se loimusametti ei ole helpoin matsku ommellakaan, mutta valmista tuli kumminkin.

Tyynykasa

Noppaset

Kalloja tavisriipuissa, sinistä löhölompsassa

Lainamamman oma riippu

Nyt kun vielä saan venyteltyä jumittavan niskani, niin voinkin siirtyä valmistautumaan viikonlopun näyttelyreissuun.